Sunnuntai 12.10.14

Olen itkenyt auton ratissa. Ajanut itseäni selviämään viikosta toiseen. Siivonnut paniikinomaisesti kotona, rutistanut kissaa yksinäisyydessäni. Ahdistunut valokuvasta, itkenyt onnesta muistellessa vanhoja. Selvinnyt 929 kilometristä pohjalaisella sisulla sinne asti mistä olen tullutkin. Nähnyt periksi antamista, surua ja elämän lipumista pois käsistä. Joskus sitä voi rutiineilla huijata itseään elämään toisenlaista elämää, pysähtyessä muistaa taas kuka on. Tarkoittaako sinnikkyys ja sitkeys samaa? Oppinut rakastamaan toista perhettä, koonnut tärkeistä ympärilleen jotain johon nojata. Elänyt elämää itsenäisenä yksikkönä, kissan ja kilpikonnan kanssa. Uusiutuva syöpä voi olla kohtalokas. Syksy on äidin värinen ja kaunis.

Vapaus lähteä ja vapaus jäädä.